Me ja 41 998 muuta

By Anna-Riina

Kävimme katsomassa pitkään odotetun jalkapallomatsin Fiorentina – AC Milan. Täkäläisillä aikataulut yleensä venyvät kuin purkka, mutta kun kyseessä on jalkapallo, on kaikki valmista ajallaan. Me luulimme olevamme täsmällisiä kun ehdimme paikalle ennen matsin alkua, mutta emme nähneetkään stadionille vaeltavia ihmisjonoja, vaan pääsimme kävelemään suoraan metallinpaljastimien läpi. Istumapaikoillemme emme enää päässeet väkipaljoudessa kävelemään, mutta eipä sitä istuinta paljon olisi tarvittukaan. Paikalla oli hyvä prosentti myös naisia, minkä osin selittää lippujen ns. naissukupuolialennus.

AC Milan oli suurena seurana voittajaehdokas. Heidän 2000 kannattajaansa melusivat rautakopissa ja räjäyttivät ottelun aikana kolme isoa savuavaa pommia. Meidän Fiorentinamme on pelannut kautensa hyvin ja siten violetilla 40 000 hengen fiorentinakatsomolla oli aihetta odottaa hyvää matsia. Ja niinhän se olikin, jännä, vauhdikas ja tilanteita täynnä.

Fiorentina pelasi koko matsin hyvin. Aluksi puolustuspäässä tapahtui jotain hämärää, stadionin toiseen päähän asti näimme että pallo kävi fiorentiinan pelaajan potkusta maalitolpassa. Käsittämätöntä. Katsomosta kuului yhteen ääneen raskas, mutta huojentunut huokaus. Toinen heikko hetki oli niihin aikoihin kun Milanin uusin tulokas, 18-vuotias Pato päästettiin kentälle toisella puoliajalla. Meni muutama minuutti ja kohta pikku-Pato juoksi iloisena tuulettamassa maaliaan. Fiorentinalla oli kulmia ja paikkoja loppuun asti, mutta Milanin maalivahti pelasi loistavan pelin. Hän syrjäyttänee lopullisesti tämän kauden huonosti pelanneen ykkösmaalivahdin, jolla on täytynyt olla jonkinasteisia naishuolia.

Kakà on livenäkin ihana, otti nöyrästi vastaan keltaisen kortinkin. Mielestäni Fiorentinan kannattaisi ostaa hänet. Dramaattisinta oli Pato-rukan nilkan vääntyminen. Joutui poistumaan paareilla. Peli päättyi siis kotihäviöön 0-1, mutta elämä jatkuu. Linkistä on mahdollista katsoa ottelukooste.

Matsin jälkeen kyproslainen vaihtarikaveri kutsui kotiinsa teelle ja mehän menimme.

Paljastan tässä vaiheessa, että kävimme katsomassa tämän matsin viikko sitten. Kirjoitus viivästyi, koska viimepäivät ovat sujuneet juhliessa. Siitä juttua myöhemmin.

Anna-Riina

3 vastausta kohteelle “Me ja 41 998 muuta”

  1. Tuomas sanoo:

    Se sanoo muuten: “This video is not available in your country”. Pitää ehkä koettaa runsaan viikon päästä uudelleen?

  2. johanneslk sanoo:

    Jaaha. Löytynee silti hakusanoilla “Fiorentina” ja “Milan”?

  3. Lotta sanoo:

    Hieno selostus. :)

Vastaa