Sisiliskokommuuniin

Muutimme tänään tavarat uuteen asuntoon. Järjetön määrä kaikkea on kertynyt seitsemän kuukauden aikana. Sinne jäivät seinälle maalatun valkean sisiliskon vahdittaviksi.

Uudet kämppikset vaikuttavat symppiksiltä. Kertaakaan emme ole heidän kanssaan vielä keskustelleet ilman että olisivat saaneet sanottua “älkää huolehtiko, rauhassa vain”. Halusimme testata, hyytyykö hymy, ja laitoimme viestiä, että pääsemme muuttamaan vasta 23 jälkeen. Vastasivat, että kaikessa rauhassa.

Huomenna lähdemme papyrologian luennon jälkeen Roomaan kahdeksi yöksi Timpen kanssa täältä vanhasta asunnosta käsin ja palaamme sieltä sisiliskokommuuniin. Ihan kiva päästä pois: viimeiset puolitoista viikkoa keittiön putket ovat olleet juntturassa ja home sen kuin lisääntyy. Muuten toki oikein mukava asunto.

Lahjakkuuksia

Olen seurannut hiukan täkäläisiä lauluohjelmia telkkarista.

Aikuisten X factor on kilpailu. Lasten “Ti lascio una canzone” (“Jätän sinulle laulun”) taas on lähtenyt ideasta antaa 20 lahjakkaalle lapselle mahdollisuus toteuttaa unelmaansa. Nämä 10-15 -vuotiaat tulkitsevat suurelle yleisölle enemmän tai vähemmän ikivihreitä Italian kevyen musiikin helmiä.

Tässä suosikkini 11-vuotias Simona Collura

X factorin puolella voittajaehdokkaani on sisilialainen Giusy persoonallisella äänenkäytöllään.

Näistä nimistä kuullaan vielä.

Viimeisen kerran

Kun muutan paikasta toiseen, tykkään haistaa ja maistaa tietoisesti viimeisen kerran. Firenzen hyvästely alkoi tänään, kun kerran kuussa kotimme vieressä järjestettävä antiikkitori koettiin viimeisen kerran. Taas tarttui yksi nahkalaukku mukaan, ei tosin itselle vaan lahjaksi. Laukkukojun lisäksi minulla ehti muodostua henkilökohtainen suhde pengo ja löydä – tyyliseen mekkopisteeseen.

Tänään kävimme myös katsomassa matsin Fiorentina-Sampdoria. Panoksena oli jäätelöt. Pelissä alkoi tapahtua vasta toisella puoliajalla. Juuri kun pääsin sanomasta, että antavat pyöriä vähän liian vapaasti, niin Genovan joukkue Sampdoria teki avausmaalin. Sampdorialla oli kieltämättä tarttuvat kannatuslaulut. Sain viereltäni vihaisen mulkaisun kun aloin kerran ajatuksissani hyräillä mukana.

Kohta Fiorentiinamme tasoitti ja meni pian 2-1 johtoonkin. Kaikki olisi ollut hyvin ilman 4 minuutin lisäaikaa, olisi tullut edes minuutti vähemmän. Sampdoria meni tasoittamaan viime sekunneilla. Heidän valmentajansa innostui tästä niin, että juoksi kentälle juhlimaan ja tuomari ajoi hänet pukuhuoneeseen. Olimme päättäneet juhlia mahdollista Firenzen voittoa jäätelöin, mutta niinhän siinä kävi, että jäätelöt piti syödä lohdutukseksi.

Pikkuveljeni yllätti ja osti tänään lentoliput. Hän tulee huomenna käymään. Saamme vieraita viimeisen kerran tähän kotiin.

Meri, meri!

Parhaina lauantaiaamuina kello ei herätä klo 7:00. Tällä kertaa kuitenkin jo puoliautio Firenze, jonka läpi kävelimme juna-asemalle, oli aikaisen heräämisen arvoinen. Ja lisää oli tulossa.

La Spezian juna-asemalla haihtuivat turhat luulottelut siitä, että aikaisemmilla siivekkäillä olisi jotenkin paremmat osingot matomarkkinoilla, kun vaihdoimme Cinque Terren viiteen kyläseen vievään pieneen paikallisjunaan yhdessä lukemattoman ihmismassan kanssa. Eläköön pitkä viikonloppu.

Suunnitelmanamme oli kävellä rantaviivaa pitkin kulkevaa reittiä aina luoteisimmasta kylästä, Monterossosta, kaakkoisimpaan eli Riomaggioreen. Kelpo päivämarssi siis. Aikeillemme hymyilivät sekä eräs täti junassa että aurinko, joista jälkimmäinen lämmitti ilman reiluun kahteenkymmeneen asteeseen. Tämä sopi loistavasti strategiaamme vaihtaa ihonväriä valkoisesta punaisen kautta ruskeaan. Nyt olemme vaiheessa punainen.

Hymyistä huolimatta kuljimme reitin läpi kunnialla. Ei siitä tullut kuin 9 kilometriä plus ylimääräiset kaupunkipyrähdykset, mutta korkeuskäyrä oli aika hurja.

Pysähdyimme kussakin viidestä kylästä. Ne ovat kyllä hassuja. Ei Suomessa vaan rakenneta 1000-2000:n asukkaan kyliä tuolla tavalla pikkukaupungeiksi selvine rajoineen, kerrostaloineen ja keskusaukioineen.

Päivän jälkeen ymmärän taas hiukan paremmin, miksi eräät kreikkalaiset meren nähdessään 2400 vuotta sitten puhkesivat huutamaan “Thalatta! Thalatta!” (“Meri! Meri!”).

Päivän kohokohtia:

- ensimmäisen rankan nousun jälkeen ostettu sitruuna

- vuorotorkut taukopaikalla

- hormonihyrrän ajamat amerikkalaisturistit, jotka hyppivät rantakallioilta alas meduusoiden sekaan

EDIT: kuvia

Vapautumisen juhlapäivä

Italia viettää tänään 25.4. natsimiehityksestä vapautumisen juhlapäivää. Tai puoli Italiaa ainakin: oikeistomielisemmät eivät juhli, koska päivän sankareita ovat lähinnä vasemmistolaiset partisaanit, jotka tulivat samalla tappaneeksi aika lailla maanmiehiään.

Italiassa suhtaudutaan toiseen maailmansotaan aika jännästi. Näkökulmia varmasti on monia, ja olihan se varmaan hauskaa vapautua saksalaisten miehityksestä, sitä en epäile, mutta fiksumpi ei olisi välttämättä lähtenyt alunperinkään Hitlerin kelkkaan.

Oli miten oli, tänään juhlitaan. Rappioituneimmille tovereilla on varmaan villiä, kun pitäisi ehtiä toeta vapuksi juhlakuntoon.

Itse aiomme vappuna tyytyä siemailemaan simaa Roomaan Villa Lanteen suomalaisissa vappukesteissä. Sitä ennen on edessä täyteen ohjelmoitu viikonloppu: huomenna Cinque Terreen (johon A-R ihastui syksyllä) ja sunnuntaina katsomaan Fiorentina-Sampdoriaa stadionille. Mikäs tässä viettäessä viikonloppua, kun ulkona on suomalaisittain kesäinen sää, vaikka talialaiset vielä kulkevatkin melkein toppatakeissa.

Yritämme kovasti keksiä, missä päin Italiaa viettäisimme yhden kesäkuun vapaan viikon. Puglia on tällä hetkellä vahvoilla, mutta myös Campania, Calabria ja kotoinen Toscana viettelevät.

Arjen hurmaa

Perheenpää päätti että vaimon liikkumiseen täytyy panostaa. Liikua ei voi, jos ei ole kunnon välineitä. Niinpä sain tänään AC Fiorentinan virallisen verryttelypuvun. Forza viola. Kävin heti testaamassa.

Johannes on viettänyt taas aikaa keittiön viemäriputkistojen kanssa. Ei aukea, ei sitten millään. Ei pumpulla eikä myrkyillä, joita viemäriin on laitettu 2,5 kg. Pesukoneestakin on alkanut tulla sähköiskuja ja ikkunoiden puoleiset seinät tummenevat päivä päivältä homepilkkujen lisääntyessä. Tästä puuttuisi vain se, että kylpyhuoneen uhkaavasti kallistuva lämminvesiboileri rymähtäisi alas. Toivottavasti talo pysyy pystyssä vielä viikon. Uskokaa pois, tätä kotia tulee ikävä.

Mitä lähemmäksi tulee paluu, sitä kauniimmalta kaupunki alkaa näyttää, jopa Duomo.

Arrivederci Ponte Nuovo

Muistatteko millaista oli yläasteen ruotsin tunneilla perjantai-iltapäivisin? Sain flashbackin kun olin perjantaina seuraamassa ravintoterapeutin diabeetikoille pitämää ryhmätuntia. Potilaat eivät olleet 14-vuotiaita, vaan keski-ikäisiä ja siitä ylöspäin, silti levottomia, italialaisia. Sen täytyy olla tämä aurinko. Ravintoterapeutti yritti pitää ryhmää hallinnassa, mm. tanssimalla ja laulamalla. Potilaat kikattivat vedet silmissä, välillä kävivät kiivasta keskustelua, mitä ovat raviolit ilman pastaa. Jokaisen ravintopäiväkirjasta luettiin otteita. Niitä kiusattiin, jotka olivat heränneet yöllä syömään nälkäänsä keksejä ja niitä jotka söivät ricottajuustoleipiä vaikkei ollut nälkä. Siinä sai nauraa kunnolla.

Perjantaina oli viimeinen päivä geriatrian harjoittelua. Ohjaajani perehdytti ystävällisesti ja laati minulle suunnitelman. Kiersin muistipoliklinikalla, kardiologian poliklinikalla, teho-osastolla ja diabetespuolella. Kaikki olivat hurjan ystävällisiä, suklaat loppuivat kesken.

Oli hyvä tilaisuus kerrata sydämen ja keuhkojen kuuntelua, EKG:n tulkintaa, lääkitysasioita, verenpaineen mittausta ja muistiongelmien tulkintaa. Henkilökohtainen kehityshuipentuma oli italiaksi tehty MMSE (mini mental state examination). Geriatrin homma vaatii hyvää pokkaa, sillä potilaat voivat elää vuotta 1353. Jos kysyy, elämmekö ennen vai jälkeen vuoden 2000, tulee hölmistynyt katse, että miksi näin helppoja kysytään, ennen tietenkin. Mielestäni hauskin on kellotesti. Siinä piirretään kellotaulu ja potilas lisää numerot ja viisarit. Esim. 12,13,14,15… kiertämään kelloa vastapäivään ja moneen kehään…

Oli mielenkiintoista kuulla rikkaita elämänstooreja, usein pääsin kuuntelemaan kun lääkäri häipyi toiseen huoneeseen ja jäin potilaan kanssa kaksin. Ihana oli nähdä, miten perheet tukivat vanhuksia. Harvemmin Suomessa kokoontuu perhe lapsineen, lastenlapsineen ja lastenlastenlapsineen syömään yhdessä sunnuntai-illallista. (Lastenlastenlapset tosin ovat kuolemassa sukupuuttoon synnyttäjien keski-iän noustessa.)

Työaikoja en lakkaa kummastelemasta. Ohjaajani ei antanut täysiä pisteitä arviointiin, koska en ollut seurannut vastaanottoa lauantaisin ja sunnuntaisin. Saisikohan työaikoihin jotain tolkkua, jos yhden sängyn ympärillä ei hyörisi kerralla kymmentä lääkäriä ja erikoistuvaa.

Tämä oli kolmas ja viimeinen raportti italialaisista sairaalakokemuksistani täällä. Nyt siirryn kirjaston terassille ja otan hieman rennommin. Aloitin nukkumalla kellon ympäri ja menossa on kahdeksan pelin tappioton putki papupelissä Johannesta vastaan.

Michelangelon oharit

Listasimme Anna-Riinan kanssa yhtenä päivänä asioita, joita Firenzessä pitäisi vielä ehtiä tehdä ennen kotiutumista. Omalla listallani korkeimpana oli opiskeleminen Biblioteca Medicea Laurenzianassa, kirjastossa, jonka Michelangelo suunnitteli Mediceille. M-tekijöiden lisäksi kirjastolle gloriaa tuo se, että sen holveissa lymyää yksi maailman tärkeimmistä papyrusten ja keskiaikaisten käsikirjoitusten kokoelmista.

Kirjastossa opiskelua varten tarvitaan suosituskirje, jonka papyrologian professori ystävällisesti kirjoitti minulle. Se kädessä ja opiskelutavarat repussa kävelin ohi turistijonojen kohti Michelangelon suunnittelemaa lukusalia.

Painoin ovikelloa.

Oven takaa avautui pieni ja mitätön kompleksi, johon kuului eteishuoneen lisäksi kolme kapoista opiskelutilaa.

Yrittäessäni epätoivoisesti etsiä jotain hentoa jälkeä Michelangelon yleensä aika ilmeisestä neroudesta luokseni saapui kirjastonhoitajatäti, ja antoi lomakenipun täytettäväksi. Tutkimusaihe? Tutkimuksen teesi? Lainattavan materiaalin tyyppi? Lupaudutko antamaan täällä tekemästäsi tutkimuksesta kopion kirjastolle? Ja minä kun olin ajatellut vain hiukan kääntää kreikkaa tenttiä varten.

Muut kirjastossa olevat olivat pro-tasoa maneereista ja iästä päätellen. Joku selaili tottuneesti vanhan näköistä käsikirjoitusta. Yhdessä huoneessa tutkittiin ilmeisesti mikroskoopin alla papyruksia.

Kirjastonhoitajatar oli kyllä kovin avulias. Kyseli hiukan, mitä ajattelin pyytää katsottavaksi. Mieli teki sanoa, että tuo nyt joku vanha manuskripti, vaikka se 1300-luvun Thukydides tai Lorenzo il Magnificon henkilökohtainen kopio platonisesta teologiasta. Siis oikeasti, eihän ne niitä tuo näytille, vaan jotain myöhempää? Vai tuoko? En uskaltanut kysyä, joten tyydyin toteamaan arvokkaasti, että en juuri nyt tarvitse mitään.

Se oli taas sellainen hetki, että oli tasan kaksi vaihtoehtoa: joko kuitata tappiot ja lähteä saman tien pois tai yrittää näyttää siltä kuin kaikki olisi hallinnassa ja täysin odotusten mukaista. Valitsin kakkosen, otin kirjat ja monisteet esiin ja aloin opiskella. Onneksi oli monta kirjaa mukana leviteltäviksi.

Olin tunnin ja lähdin pois.

Mennessä uskaltauduin kysymään porttivahdilta, missä se Michelangelon sali on: viereinen ovi, nykyään museokäytössä.

Sinne siis ensi kerralla. Sillä kertaa muiden turistien joukossa.

Via Giovanni Lanzi 26

Neljäs asunto, jota kävimme katsomassa, sijaitsi aivan lähellä nykyistä yksiötämme. Meille tarjottiin kaunista kulmahuonetta ja sanoimme si. He lupasivat soittaa tänään, ottavat he meidät tai ei. Mitään ei kuulunut. Ei se haittaa, siellä haisi tupakka.

Viides oli valtava appartamentti, jossa oli korkeat huoneet, parkettilattia ja kolme vessaa. Huoneessa oli ikkuna sisäpihan puutarhaan päin. Tämä oli hintavin tähän astisista, jäimme miettimään.

Mutta kuudes, siinä oli sitä jotain. Kävelimme reilut 20 min. itään. Vastassa oli sisilialainen taidekoulua käyvä puhelias Barbara. Hän esitteli meille potentiaalisen huoneemme. Neonkeltaiset seinät, yhdellä seinällä maalattuna iso valkoinen sisilisko, pinkit tolpat, ovi parvekkeelle ja parisänky. Yhteiset tilat olivat olohuoneeksi muokattu pieni eteinen ja vielä pienempi keittiö sekä perusvessa.

Ilmeisesti asunnossa asuu yhteensä kuusi ihmistä: yksi kiinalainen ja loput Etelä-Italiasta. Heille ei ollut ollenkaan ongelma, että meitä on kaksi. Barbara totesi, ettei siinä mitään, tämä on vähän niin kuin pieni majatalo, joskus voi aamulla löytää jonkun nukkumasta eteisen sohvalta.

Maksoimme 50 euroa varausmaksua ja lähdimme onnellisina asunnonlöytöjätskeille.

Tänään oli kaikin puolin tuottoisa päivä. Sen lisäksi, että löimme lukkoon tämän 680 euroa säästävän asunnonvaihdon, löysimme potentiaalisen majapaikan meren rannalta Sisiliasta sekä lautalattiaisen astianpesukoneellisen kaksion Turusta.

Vaalit all’Italiana III

Niinhän siinä kävi kuin monet uumoilivat etukäteen: Silvio Berlusconi, 71, tekee kolmannen kierroksen Palazzo Chigissä, pääministerin virka-asunnossa. Onnittelut allekirjoittaneelta Silviolle: ansaitsit sympatiapisteeni tarjoamalla hyvät pizzat ja kinkkubuffetit meidän perheellemme perjantaina:

Vaalikampanja oli odottamisen arvoinen; viimeisenä valttinaan Silvio, A.C. Milanin omistaja, julisti ostavansa kesäkuussa Ronaldinhon. Ajoitus ei liene sattumaa, koska ennen viime vaaleja hän hankki Ronaldon. Italian miljoonat milanistit kiittävät ja äänestävät.

Vaaleissa oli kolme yllätystä:

1) Berlusconin kaksi vuotta sitten lanseeraama vaalilaki, jonka muuttamisen välttämättömyydestä vallitsi ennen vaaleja hämmästyttävä yksimielisyys, yllätti kaikki toimimalla juuri niin kuin sen pitikin…

2) …eli korkeat äänikynnykset (kuusi erillistä) torppasivat pienet puolueet, joita isot puolueet eivät huolineet tällä kertaa helmoihinsa. Viime hallitukseen kuului 11 puoluetta, nyt koko parlamenttiin pääsi vain kuusi puoluetta plus erityisedustajat.

3) Ääri(?)oikeistolainen Lega Nord – kyllä, juuri se intiaaneilla ratsastanut puolue – oli vaalien suurin voittaja. Milanon ja Venetsian provinsseissa saivat n. 20% äänistä. Tämä on sikäli hieno juttu, että viihdettä riittää varmasti jatkossakin. Puoluejohtaja Bossi on suuri persoona, mutta hänen italiaansa on sääli kyllä vaikea ymmärtää.

Tähän mennessä vaalit ovat olleet oikein antoisat. Huomenna aion nauttia vasemmiston lehdistä. Uudeksi “Satenkaarivasemmiston” puolueeksi yhdistynyt vasen laita nimittäin floppasi 11 prosenttiyksiköstä alle neljään. Näin ensimmäistä kertaa Italian tasavallan historiassa koko parlamentissa ei ole ainuttakaan vasemmiston edustajaa. Sosiaalidemokraatteja ei tietenkään lasketa.

—

Sanottua:

“Kun kaikki summataan yhteen, kyllä tämä oli meille positiivinen tulos.” P.F. Casini, jonka johtama keskustapuolue menetti 18 senaatin paikastaan 16.

—

PS. Kiitoksia mielenkiinnosta, tämä sarja päättyy tähän – ellei Italia taas yllätä.