Mitä menetän, mistä pääsen

Muuttaessani Suomeen yläasteikäisenä psykologi neuvoi tekemään listan “mitä saan, mitä menetän”. Pikkuveljeni karkasi kyseisestä istunnosta ja minulla ja siskollani petti pokka kun emme osanneet sijoittaa jokaista elämämme muuttoa aikajanaan. Nykyään pidän listoista.

Näitä jään kaipaamaan: jäätelöarsenaali, euron cappuccinot, merenelävät, auringossa kypsyneet tomaatit, opiskelijaruokalan pastavalikoima, vaaleanpunainen urheilulehti, maaston kukkulaisuus, hauskat kiinalaiset, wei, kansainvälinen tunnelma, löysä aika, mustekalan muste, valoisa talvi, kapeat tiet, liikennevalottomuus, suolainen meri, aallot, ilmakuivattu liha, retket, kirjaston terassi, iltalämmin parveke, ekstrovertit eteläitalialaiset, kotikatu, antiikkitori, AC Fiorentina, Mutu jos hän lähtee Fiorentinasta, suklaapuoti Vestri, supermarketti Standa, kaupunki ilman humalassa olevia nuoria, polkemalla aukeavat roskakontit, piazzat, bussi nro 14

Näitä en jää kaipaamaan: viemäriongelmat, puulastat, jotka homehtuvat ennen kuin ehtivät kuivua, kokkareinen suola, talvella tarpeellinen kotipipo ja kotihanskat, poskisuudelmat joiden osoite oli liian kokonaisvaltainen, huivikaupustelijat, raastava ambulanssin ääni, turistit, italialaisten ylipursuava italiarakkaus, Berlusconi, gnocchit, huijarit, hiostava kuumuus, italialaiset työajat, puistottomuus, käsidesittömyys, 3548€ laukut, Maria-rukoukset

Ihminen sisällä

Ehkä vuoden oudoin kokemus: Kävelimme lauantaina kauppaan hollantilaisen Jorin kanssa. Jori heitti kaupan pihalla olevaan isoon roskikseen omenankaran, mik’ sai vieress’ seisovan aasialaissyntyisen naisen näkemään punaista. “Miksi teit noin? Ei sinne voi heittää roskia, siellä on ihminen sisällä!”

Jatkossa pitänee koputtaa ennen kuin heittää tuliaiset sisään.

Kotona kämppikset tiesivat kertoa, että talvella muutama tällainen roskamökkilainen oli kuollut jouduttuaan jätepuristimeen.

Päävalmentaja Berlusconi

Italialla eivät EM-kisat ole lähteneet ihan odotetusti käyntiin. Ennen kisojen alkua hehkutuksesta ei tullut loppua. Italian “Campioni del Mondo” (maailmanmestarit) olivat paikalliselle lehdistölle ehdoton ennakkosuosikki. Kahden vuoden takaisen maailmanmestaruuden oli määrä taata Italialle helppo matka vähintään finaaliin asti.

Ennen Hollanti-peliä lehdet painottivat, kuinka Hollanti on heikko ja huonosti organisoitu joukkue, jonka maailmanmestarit todennäköisesti pureksivat paloiksi silkalla rutiinilla. Italian hävittyä 3-0 lehdet tekivät täyskäännöksen: Italia olikin “Campioni del Fondo” (pohjamudan mestarit), ja Hollanti, tuo päävalmentajansa mestarillisesti organisoima joukkue, ennakkosuosikki mestariksi.

Parlamenttikin ryhtyi puimaan katastrofaalista avausmatsia. Opposition kansanedustaja esitti virallisen kysymyksen Berlusconille: “Herra pääministeri, onko totta, että soititte Italian päävalmentajalle ja käskitte häntä peluuttamaan (omistamanne) AC Milanin kolmea keskikenttäpelaajaa?”

Jatkoa odotellessa.

Samaan aikaan tapahtuu paljon muuta. Viimeiset tentit, viimeiset museot ja viimeiset näkemiset kavereiden kanssa yhdistettyinä paperitöihin pitää silmät poissa tv:stä. Toissailtana olimme kuuntelemassa itävaltalaista Danielia, joka soitti nuorten kykyjen kisassa folk-ryhmässä. Pari tuntia sen jälkeen saatoin Anna-Riinaa Suomeen päin Bolognaan asti (itse olen täällä torstaihin asti). Sitten ohjelmassa oli kansainvälinen papyrologinen kongressi, jossa kävin kuuntelemassa ja tervehtimässä isoisän vanhoja ystäviä. Samana iltana saksalainen Lena kutsui ystävänsä jäähyväispizzalle.

Tänään on ollut määrä syödä illallista meillä kotona Jorin (Hollanti) ja Salvatore (Sisilia) kanssa, mutta Salvatore on isoksi mieheksi yllättävän hyvä piiloutumaan. Miehellä ei ole kännykkää eikä meillä Jorin kanssa tapaa saada häntä kiinni. Tänään joudumme vetämään viimeisen kortin hihasta: lähdemme etsimään Salvatoren hotellia, jonka ohitse Jori on kerran kävellyt.

Luonnonpesä

Palaaminen vain muutamaksi viikoksi Italiaan tuntui hieman ylimääräiseltä hössötykseltä, mutta jos olisin tiennyt, millainen on Elba, olisin tullut vaikka vain päiväksi. Last minute -tarjouksena varattu hotelli osui ja yllätykseksemme saimme palvelua suomeksi. Kyseessä oli italialaissuomalainen perheyritys, jonka erikoisuutena oli omista kananmunista tehty tiramisù.

Aamuisin heräsimme kukon kieuntaan, ikkunasta näkyi vehreät vuoret ja parvekeelta meri. Aamun kohokohta oli aamupalapöydässä odottava illallismenù, josta valitsimme alku- ja pääruoat kahdesta vaihtoehdosta. Mustekalanmusterisottoa, sipulikeittoa, täytettyjä sinisimpukoita, miekkakalaa – siinä joitain tähtinautintojamme.

Tarkoitus oli ihan vain olla ja levätä, mutta eihän sitä malttanut kun pieni saari hulppeine näkymineen ja uimarantoineen houkutteli näkemään aina seuraavan vuoren yli. Ajelimme skootterilla uimarannalta toiselle, joita saarella on yhteensä huikeat 153. Ihan hyvin siihen nähden, että rantaviivaa on yhteensä n.140 km. Vaikka keskinopeus ei paljon noussut yli 30 km/h, oli helpotus vuoristoteiden jälkeen palauttaa skootteri ehjänä.

Viimeisenä päivänä katsastimme Napoleonin asunnon, jonka jälkeen vaihtoehtoina oli shoppailla Elban “pääkaupungissa” Portoferraiossa tai kävellä rannoille. Valitsimme rannat. Kontrastina hiekkarannoille, mustille rannoille ja kalliorannoille, päädyimme valkeille kivirannoille. Vesi oli uskomattoman kirkasta. Huikeinta oli snorkkeloida. Kuin olisi isossa meriakvaariossa uinut. Kalalajeja näkyi enemmän kuin ehti laskea, vihreitä ja mustia, isoja ja pikkukalojen parvia.

Ei uskoisi, että vain kolmen tunnin matkan päässä Firenzestä löytyy tuollainen luonnonpesä. Jos kaipaatte rantalomaa perinteisten turistirantojen ulkopuolella tai suunnittelette kesäasunnon ostamista, suosittelen lämpimästi Elbaa.

Nyt kun kaikki sinisen ja turkoosin sävyt on nähty, olen valmis palaamaan Suomeen. Tänään kokeilin italian seuraavaa tasokoetta ja läpi meni. Huomenillalla jätän hyvästit Firenzelle ja siirryn Bolognan, Milanon ja Tampereen kautta takaisin Aurajoen rantaan.

Lisavarusteita lomalle

Jos meidan Antin saisi taiteltua taskukokoiseksi ja haneen saisi asennettua on/off -katkaisijan, no, tama on niita saaria, jonne tallaisen Taskuantin ottaisi mielellaan mukaan tunnistamaan lintuja.

Muiksi lisavarusteiksi otamme ensi kerralla Elballe Miksun silman & kameran ja appiukon kalavehkeineen, -oppeineen ja -intoineen.

Toisaalta ihan hyvin tama on kaksistaankin mennyt.

Elba on hieno paikka. Olemme viiden paivan aikana vakuuttuneita siita, etta oli Napoleonin elaman suurin virhe lahtea taalta uudelleen hookimaan. Meidan ei olisi vaikeakaan valita, tyytyisimmeko elamaan Elban keisarina vai lahtisimmeko valtaamaan Preussia ja Venajaa.

Loman piristykseksi EM-kisat ovat alkaneet. A-R on valmistautunut lukemalla Italian pelaajien henkilokuvia. Tein asken testin: vaimo tunnisti Italian joukkuekuvasta Buffonin, Materazzin, Montolivon ja Luca Tonin. Kylla silla alkuun paasee.

“Kuin korkealla lentävä kotka”

Palasimme Firenzeen Suomen juhlista eilen. Heti aamulla täällä odotti kreikan kirjallisuuden tentti. Laskin käännettäväksi vaaditusta tekstimäärästä, että Turussa kurssista pitäisi napsahtaa 25 opintopistettä. Täällä niitä herui kuusi. Siitäs saitte, te kaikki, jotka viikolla vihjailitte meidän vain lomailevan täällä!

Olin valmistautunut tenttiin helmikuusta asti. Tästä huolimatta aamulla en tuntenut itseäni yhtä itsevarmaksi kuin tentittävät homeeriset esikuvani:

“Kuin korkealla lentävä kotka, joka syöksyy maata kohti läpi tummien pilvien napatakseen pehmeän karitsan tai jäniksen, samoin Hektor ryntäsi kohti Akhilleusta keräten itsensä ja heiluttaen terävää miekkaansa.”

“Näin sanoen ryömi ulos puskista jumalallinen Odysseus –, kuin vuorilla kasvanut leijona, joka luottaen omaan voimaansa, tuulen ja sateen hakkaamana, silmät palavina, aikoo käydä härkien tai lampaiden tahi villien peurojen kimppuun.”

Sen sijaan tunnistin itseni niin ikään tentittävästä Sapfon kuvauksesta:

“Tämä järkyttää rinnassa sydäntäni. Kun vain näen sinut, en enää pysty puhumaan mitään, vaan kieleni on murtunut palasiksi, ja samassa ohut tuli juoksee ihoni alla, silmäni eivät näe mitään, korvani kaikuvat, ja kylmä hiki valuu alas selkääni…”

Jostain syystä suullisissa tenteissä kielitaitoni tuppaa tekemään hypyn onnelliseen lapsuuteensa. Tämä takauma vaikeuttaa kummasti kääntämistä. Tänäänkin tuntui siltä, kumma kyllä, että muinaiskreikka taipuu huomattavasti italiaa paremmin.

Kysymykset kuitenkin osuivat mukavasti kohdalleen, ja professori vielä kiitteli tentin jälkeen, että olen ollut uskollinen oppilas. Nyt olo on helpottunut; etten peräti sanoisi:

“Kaupunkiin peuranvasojen lailla paenneet troijalaiset sammuttivat janonsa, nojasivat kauniisiin taisteluvarustuksiin ja antoivat hien kuivua.”

PS. Huomenna lähdemme kuudeksi päiväksi Elban saarelle. Älkää kuitenkaan kaikotko: yritämme kirjoittaa sieltä jotain.