Italialla eivät EM-kisat ole lähteneet ihan odotetusti käyntiin. Ennen kisojen alkua hehkutuksesta ei tullut loppua. Italian “Campioni del Mondo” (maailmanmestarit) olivat paikalliselle lehdistölle ehdoton ennakkosuosikki. Kahden vuoden takaisen maailmanmestaruuden oli määrä taata Italialle helppo matka vähintään finaaliin asti.
Ennen Hollanti-peliä lehdet painottivat, kuinka Hollanti on heikko ja huonosti organisoitu joukkue, jonka maailmanmestarit todennäköisesti pureksivat paloiksi silkalla rutiinilla. Italian hävittyä 3-0 lehdet tekivät täyskäännöksen: Italia olikin “Campioni del Fondo” (pohjamudan mestarit), ja Hollanti, tuo päävalmentajansa mestarillisesti organisoima joukkue, ennakkosuosikki mestariksi.
Parlamenttikin ryhtyi puimaan katastrofaalista avausmatsia. Opposition kansanedustaja esitti virallisen kysymyksen Berlusconille: “Herra pääministeri, onko totta, että soititte Italian päävalmentajalle ja käskitte häntä peluuttamaan (omistamanne) AC Milanin kolmea keskikenttäpelaajaa?”
Jatkoa odotellessa.
Samaan aikaan tapahtuu paljon muuta. Viimeiset tentit, viimeiset museot ja viimeiset näkemiset kavereiden kanssa yhdistettyinä paperitöihin pitää silmät poissa tv:stä. Toissailtana olimme kuuntelemassa itävaltalaista Danielia, joka soitti nuorten kykyjen kisassa folk-ryhmässä. Pari tuntia sen jälkeen saatoin Anna-Riinaa Suomeen päin Bolognaan asti (itse olen täällä torstaihin asti). Sitten ohjelmassa oli kansainvälinen papyrologinen kongressi, jossa kävin kuuntelemassa ja tervehtimässä isoisän vanhoja ystäviä. Samana iltana saksalainen Lena kutsui ystävänsä jäähyväispizzalle.
Tänään on ollut määrä syödä illallista meillä kotona Jorin (Hollanti) ja Salvatore (Sisilia) kanssa, mutta Salvatore on isoksi mieheksi yllättävän hyvä piiloutumaan. Miehellä ei ole kännykkää eikä meillä Jorin kanssa tapaa saada häntä kiinni. Tänään joudumme vetämään viimeisen kortin hihasta: lähdemme etsimään Salvatoren hotellia, jonka ohitse Jori on kerran kävellyt.
